Vinkan kuolemasta on nyt kolme kuukautta ja pahin ikävä on vasta nyt. Koko ajan pulpahtelee pintaan muistoja Vinkasta. Ja ihan raakaa ikävää! Kaipaan sen karkean pehmoista turkkia, sen röyhkeän lempeää elämänasennetta. Sen tulisuutta ja vimmaa... Ja sen pelleilyä :) 

Yksi lempimuistoistani Vinkasta on ne ajat kun se kulki minulla mukana töissä. Olin lemmikkieläinliikkeessä töissä ja usein oli Vinka minulla mukana. kaikkein ihaninta oli illat kun laitettiin ovet lukkoon ja aloin iltatoimiin. Vinkalla oli silloin lupa kuljeksia itsekseen liikkeessä missä halusi (kun oli asiakkaita niin se pysyi minun lähellä tai kassan takana) . Usein kun laskin kassaa niin se tuli jostain hyllyn takaa korvat luimussa hiippaillen jonkun possunkorvan kanssa "hihhih mä otin tällasen" ja tuli syömään aarretta minun viereen omalle paikalleen. Minä muka moitin sitä ja vedin viivan "Vinkan velkapaperiin" :D Vinka osasi käskyn "kassa" eli kun liikkeeseen tuli koira-asiakkaita niin Vinka piti mennä kassan taakse ja olla hiljaa. Se osasi sen tosi kauniisti <3 Vinka antoi kenen vaan asiakkaan silitellä itseään, se oli vielä niin nuori (1-2v) ettei sillä ollut vielä iän tuomaa pidättyväisyyttä. Kerran Vinka toi minulle suussaan (!) taistelukalan joka oli hypännyt altaasta. Se kala säilyi hengissä ja oli aivan terve vaikka Vinka oli kantanut sitä suussaan! Yhden kerran Vinka "osoitti" minulle karanneen hamsterin olinpaikan. Iltaisin Vinkan läsnäolo toi turvaa. Alakerrassa oli laaja varasto jonka läpi piti kulkea pimeässä kun valot oli sammutettu ja taukotila+kanien juoksutushuoneet laitettu yökuntoon. Minua olisi ännittänyt se, mutta minulla oli maailman tarkimmat silmät, terävimmät korvat ja valppain uskollisin mieli mukanani  :) Ei Vinkan kanssa pelottanut. 

Voi Vinka rakas. Ne illat eläinliikkeessä sinun kanssa kahdestaan ovat varmasti yksiä elämäni rakkaimmista muistoista :)