Siskoni perheellä on koira jonka ottaisin oitis itsellei jos saisin. Se on Sisu, yksivuotias enkkusprinkku uros. Se on omapäinen, vauhdikas, niiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiin juonikas höseltäjä joka peittää hössöttämiseensä varsin määrätietoisen ja älykkään mielenlaatunsa. Sisun kanssa olen huvikseni käynyt välillä vääntämässä tassua/kättä ja se on kyllä mainio otus joka kokeilee kaikki temput kokeillakseen onko sen kanssa oleva ihminen ihan tosissaan, mutta kun huomaa että on niin se kyllä muistaa oppinsa. Siskoni on raskaana ja kipuja on sen mukaan, hänelle innokas hötkyilevä pojanroikale on tällä hetkellä vähän haastava taluteltava ja siksi tänään esittelin koirakolle kuonopannan hallintaa helpottamaan. Sisu myös yrittää välillä vähän hötkyillä autojen perään, Poju teki teininä ihan samaa. No, mentiin tänään lenkille niin että minä talutin Sisua ja siskoni Pojua. Sisu oli NIIIIN hieno poika! Se oli heti sinut kuonopannan kanssa eikä tapellut sitä vastaan ollenkaan, mutta ei myöskään kiskonut eikä yrittänyt autoje perään! Lenkin jälkeen otin sen kanssa pihassa pikaista naksutin/kosketuskeppitreeniä ja fiksu poika hoksasi noin 5 minuutissa mistä on kysymys. 

Sen ainut vika on että se on sattunut eksymään noin 4km liian länteen :p (Siskoni kotiin, koska kyllähän me molemmat se tiedetään että se kuuluu MULLE :D ).